LähiTapiola-ryhmä on keskinäiseen yhtiömuotoon perustuva asiakkaidensa omistama yhtiöryhmä, joka palvelee henkilö-, maatila-, yrittäjä-, yritys- ja yhteisöasiakkaita. LähiTapiolan tuotteet ja palvelut kattavat niin vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen kuin sijoittamisen ja säästämisen palvelut. LähiTapiolan henkilöstömäärä on 3 500 ja omistaja-asiakkaita on lähes 1,5 miljoonaa.
QualityDesk otettiin LähiTapiolassa käyttöön vuonna 2018 ja sitä käytetään muun muassa puhelinpalveluiden ja sähköisten kontaktien havainnointiin. Vakuutusliiketoiminnan kehityspäällikkönä toimivan Mari Isotalon mukaan ennen QualityDeskiä havainnointia tehtiin milloin mihinkin; ruutuvihkoihin, Exceliin ja Powerpointteihin. Dokumentoinnille ei löytynyt yhtenäistä tapaa tai paikkaa, näkymää työntekijöiden kehittymiseen ei ollut ja raportointi oli puutteellista.
Suurimmat hyödyt kiteytyvät seurantaan ja dokumentointiin. “Olemme päässeet paremmin kiinni havainnointien määriin ja laatuun. Tätä kautta olemme saaneet kehityspolkua enemmän näkyväksi ja tieto henkilöiden kehittymisestä on nyt paremmin näkyvillä. Ja se, että tieto on yhdessä paikassa, on enemmän kuin plussaa”, Mari luettelee. Myös yhteydenpitoon QualityDeskin kanssa ollaan tyytyväisiä. Yhteydenpito on Marin mukaan ollut helppoa ja apua on aina ollut saatavilla, kun sitä on tarvittu.
Esihenkilön työvälineet yhdessä paikassa
QualityDeskin avulla esihenkilöiden operatiivinen työ todella helpottuu, kun seuranta-, valmennus-, ja raportointiominaisuudet löytyvät kaikki yhdestä paikasta.
Esihenkilöt säästävät aikaa ja tekeminen tehostuu, kun kehitystä vaativat asiat ovat selvästi näkyvissä. Laadunvarmistussovelluksemme avulla osallistat henkilöstön mukaan kehitykseen, sillä sovelluksesta voit valita näkymän aina agentista koko organisaatioon. Näin myös henkilöstö tietää, millä perustein heitä arvioidaan ja mitä heiltä odotetaan, tehden toiminnasta reilua ja läpinäkyvää!
Haluatko kuulla miten QualityDesk voi auttaa sinun organisaatiotasi onnistumaan? Varaa aika tapaamiselle alla olevasta kalenterista, niin näytämme konkreettisesti, mitä hyötyä sovelluksesta saat!