QualityDesk säästää esihenkilöiden aikaa

Tiiminvetäjällä on usein paljon vastuita, joiden hallinta on usein vaikeaa. Valmentava johtaminen on yksi niistä, mitä ei kuitenkaan pitäisi milloinkaan jättää muiden kiireiden alle. Näin kuitenkin helposti käy, kun johtamiselle ei ole selkeitä tavoitteita tai esihenkilöä itseään ei valmenneta mitenkään.  

QualityDeskin avulla tiiminvetäjä näkee oman tiiminsä yhdellä sisäänkirjautumisella. Hän näkee kaikki pidetyt valmennukset, kirjatut kehityskohteet, niiden suoriutumisen ja kaikki arvioinnit, joita työntekijästä on tehty. Kehittymisestä saa visuaalisen näkymän, jolloin johtaminen helpottuu.  

Tiiminvetäjän ei tarvitse lähetellä muistutuksia, lomakkeita, tai sähköposteja työntekijöille, sillä nämä tulevat QualityDeskistä automaattisesti. Manuaalisiin raportteihin tai koosteisiin ei myöskään tarvitse käyttää lainkaan aikaa, sillä raportointi QualityDeskissä on automaattinen ja reaaliaikainen.  

ennen-jälkeen QualityDeskin

Hyödyt tiiminvetäjille

Tiedonhallinta GDPR-asetuksen mukaisesti

Siinä missä asiakkaan tiedot on oltava järjestelmällisesti hallussa, niin täytyy olla myös työntekijätiedon osalta.

Todella monessa organisaatiossa johtamistuokioiden keskusteluita kirjataan minne sattuu. Yleisimpinä varmasti note-työkalut, sähköpostit, Word ja Excel dokumentit. Näin tietojen hallinta hajaantuu ja voi muodostua jopa mahdottomaksi hallita. Mitä jos työntekijä kysyy omia tietojaan? Niiden kerääminen voi olla mahdotonta.  

Tässä QualityDesk tarjoaa ratkaisun, jolla kaikki operatiiviset johtamiskeskustelut saadaan yhteen sovellukseen. Kaikki löytyy yhden kirjautumisen takaa, niin johdon, esihenkilöiden kuin työntekijöidenkin osalta. Tietoja ei tarvitse lähetellä sähköpostitse, teamsilla tai erilaisilla tiedostoilla.  

Lisäksi QualityDeskin automaattisella datan poistolla saat poistettua kaikki vanhat tiedot oman yrityksenne tietoturvaohjeiden tai lakien mukaisesti. Jokaisesta poistosta saa raportin ja näin siitä jää jälki, jonka voi tarvittaessa todentaa. Näin muun muassa GDPR:n sääntöjä on helpompi noudattaa.  

Varaa aika ohjelmiston esittelyyn!

Tarjoamme ratkaisut organisaatioiden myynnin ja asiakaspalvelun laadunvarmistukseen ja henkilöstön kehittämiseen. QualityDesk-sovellus koostuu eri ominaisuuksista, joista voit rakentaa tarpeeseesi sopivan kokonaisuuden. Haluatko kuulla lisää siitä, kuinka teet laadunhallinnasta helppoa, tehokasta ja mitattavaa?

Varaa esittelyaika niin näytämme, kuinka QualityDesk voisi hyödyttää yritystäsi. 👉👉