QualityDeskin tekijät esittäytyy – Henri Aalto

QualityDeskin tekijöiden esittely jatkuu viimeiseen, muttei vähäisempään, neljänteen perustajaamme Henriin. Hän toimii QualityDeskin hallituksessa sekä sopimustiedon, tietoturvan sekä prosessien ammattilaisena!
Henri on työskennellyt contact center alalla, hoitaen muun muassa Teleperformancen koko pohjoismaan IT:n johtamista. Nykyään hän toimii oman päivätyön ohella QualityDeskin osakkaana, hallituksessa ja tuo oman lähes kahden vuosikymmenen kokemuksen IT-alalta toimintaamme. Näin pidämme huolta, että prosessimme ja tietoturvamme on kunnossa!
 
Alta pääset tutustumaan Iiroon vielä hiukan tarkemmin ja lopusta voit verkostoitua Iiron kanssa Linkedinissä. 

Faktaa ja persoonaa:

Kuka?

Henkka.

Mitä tekee?

Osallistuu hallitustyöskentelyyn ja jeesailee erinäisissä askareissa.

Mitä tehnyt aikaisemmin?

IT-alan hommia monipuolisesti sekä työuran alussa puhelinpalvelualalla eri tehtävissä.

Mitä tekee aikuisena?

Viettää leppoisaa elämää matkailun ja hyvän ruuan parissa, ehkä osan vuodesta työskennellen.

Parasta QualityDeskillä työskennellessä?

Osaavista tekijöistä koostuva mahtava tiimi.

Harrastukset?

Musiikki (pianon soitto, lauleskelu), ennen korona-aikaa (ja toivottavasti myös sen jälkeen) kuntosali ja ryhmäliikunta.

Lempiruoka?

Kaikki terveellinen kuten pizzat, hampparit jne.

Lempijuoma?

Napue Gin & Tonic.

Paras paikka maailmassa?

Oma koti (joka toivottavasti on tulevaisuudessa ainakin osan vuodesta jossain lämpimässä).

Paras biisi maailmassa?

Liian monipuolinen musiikkimaku et tähän voisi vastata 😄.

Paras karaokebiisi?

No tää on helpompi: Tauskin Sinä vain 😊.

Mitä haluat muiden tietävän sinusta, mitä muut ei tiedä?

Olen asunut BB-talossa kolme päivää joskus kauan sitten.

Verkostoidu Iiron kanssa Linkedinissä! Löydät hänen profiilinsa tämän linkin takaa.

Ota meidät seurantaan somessa:

Jaa artikkeli

Picture of Ville Mikkonen

Ville Mikkonen

Operatiivinen johtaja +358505737601

Samankaltaiset artikkelit

Coaching_leaderhisp

Miksi palautteen antaminen ei ole valmentamista?

Palautteen antaminen ja valmentaminen ovat molemmat tärkeitä työkaluja johtamisessa ja henkilökohtaisessa kehityksessä. Vaikka molemmilla on paikkansa ja ne voivat täydentää toisiaan, ne eivät ole sama